Naanan Narinat

Toisinaan eteen tulee päiviä, jolloin aika leijuu. Elämä tuntuu asettuvan eteen juuri sopivalla tahdilla - ei pakottamalla eikä odottaen. Kun tekee mieli levätä, siihen on aika ja mahdollisuus. Kun pitää syödä, löytyy sopiva paikka ja ruokalista juuri siihen tilanteeseen. Tapaamasi ihmiset ovat juuri niitä tyyppejä, joiden kanssa haluat siinä mielentilassa ja siinä hetkessä olla. Päivän päätyttyä näet kuluneet tunnit ja ymmärrät, että juuri näin niiden pitikin soljua. Juuri tuollaisia päiviä haluaisin mahduttaa useampia jouluuni. Itse asiassa niin haluaisin myös valmistella jouluni. Kun vierailee kahtena viikonlopun päivänä pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa, on joulustressipöpötartunta helpompi saada kuin välttää. Eri tahtiin kävelevät ihmiset törmäilevät toisiinsa käytävillä, eivätkä vain katselemaan tulleet ikkunoiden ihastelijat ymmärrä hikipäässä kaupasta toiseen lapsiaan repivien perheenäitien kiirettä. Ne, jotka ovat tulleet hakemaan amerikkalaisunelmaa vilkkuvien valojen ja

Olen ennenkin kirjoittanut ystävyyden voimasta. Niistä ihmisistä, jotka nostavat minua siitä viimeisestä hiustupsusta ylöspäin, kun pinnalla näkyy enää pelkkiä ilmakuplia. Niistä ihmisistä, jotka vetävät kohti maanpintaa tarvittaessa, osaavat sanoa juuri ne oikeat sanat oikeassa kohdassa, kysyä ne oikeat kysymykset vaatimatta vastauksia ja halaavat pyytämättä lupaa. Joskus kuvittelin, että ystävyys pitää ansaita ja ihmettelin, mitä olin tehnyt saadakseni ympärilleni näin hienoja tyyppejä. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että minulla on vain käynyt hiton hyvä tuuri. Meillä juhlittiin lauantaina uutta kotia, syntymäpäiviä, pikkujouluja, itsenäisyyttä ja vähän kaikkea näiden teemojen ulkopuolelta. Olen joskus ajatellut olevani niin vahvasti käsityöihminen, että kaikki kutsutkin on tehtävä käsin. Nyt olen onnellinen siitä, että joulukortit on koristeltu omin pikku kätösin, eikä niitä vahingossakaan sekota kaupasta ostettuihin versioihin. Juhlakutsut lähtevät rahvaanomaisesti bitt

Olen aina ollut huono lukemaan mieleni viestejä. Ne harvoin tavoittavat sisälläni olevaa toimintokeskusta siinä muodossa, että sisäinen blondini osaisi koodata morsetukset toiminnaksi. Viimeiset kymmenen vuotta ovat edes jossain määrin pakottaneet minut kuuntelemaan kroppani fyysisiä äännähdyksiä. Kun reisilihaksia jomottaa, osaan jo hiljentää tahtia. Tiedän, että ongelma ei ole liiallisessa tai liian vähäisessä lenkkareiden kulutuksessa. Sen sijaan yläpääni on kuluneiden päivien aikana todennäköisesti askarrellut sellaisten tehtävien parissa, jotka ovat imeneet viimeisetkin mehut maitohappoineen kaikista suurista lihaksista. Voimat ovat loppu, eikä se johdu huonosta lihashuollosta. Kun lapsuudenkodissani joulukuusi kannettiin aatonaattona olohuoneen nurkkaan, aloin pärskiä ensimmäisiä kertoja. Tapanina jonottelimme jo todennäköisesti tutun korvalääkärin vastaanotolle. Tummahipiäinen tohtori oli Aurajokirannassa 80-luvulla lapsiperheille yhteinen puheenaihe. Hänen juttunsa merien tak