Naanan Narinat

Eletyt vuodet ja liian suuri suu ovat kerryttäneet ympärilleni jos jonkinlaisia verkostoja. On opiskelu- ja koulukavereita useammastakin oppilaitoksesta, eritasoisista tutkinnoista ja eri kaupungeista, löytyy työkavereita muutamastakin eri putiikista, exien kavereita, työväenopistoilla tavattuja, kaduilla tavattuja, exien exien kavereita, työkavereiden vaimoja ja kavereita. Ystäviä, kavereita, tuttuja, puolituttuja, jo nimen unohtaneita. Arki imaisee mukaansa kuin vesiämpäriin pudotettu oasissieni. Pikku hiljaa huomaat olevasi kaikkien niiden pienten juttujen ympäröimä etkä oikein tiedä, missä välissä tämä kaikki tapahtui. Kauanko siihen meni, kun vajosit niin syvälle omaan arkeesi, että muut ihmiset jäivät sen ulkopuolelle? Olen uppoutunut kuluneen vuoden aikana yhä syvemmälle sosiaalisiin verkostoihin - sanan varsinaisessa merkityksessä. Suomalaisen sosiaalihuollon verkosto on kietonut minut niin syvälle itseensä, etten vieläkään muista niiden pitkien toimistojen ja toimintojen n

Haluan jouluni aitona, intiiminä, tunnelmallisena ja rehellisenä. Toki rakastan joululauluja ja ahne alteregoni haluaa ostaa vuosittain uuden seedeen joululevykokoelmaa koristamaan. Silloin tällöin haluan kasvattaa pöytäliina- ja verhokokoelmaani uusilla kuoseilla ja hellin ajatusta, että koristeeni ovat vuosien varrella minulle kerääntyneet. Tämähän tarkoittaa siis vuosittaista koristeshoppailua. Tekopyhää ja kaupallista vai omien perinteiden luomista? En tiedä Suomesta yhtään kaupunkia, jossa ei juhlistettaisi joulunavausta. Pieniä jännittäviä tonttutyttöjä ja -poikia punaisissa hiippalakeissaan, syksyn aikana opeteltuja jumppaohjelmia ja tanssiesityksiä, joulupukki liikkuvalla vehkeellä, kauppakeskusten kiiltelevät koristeet ja vähintäänkin pääkadun varteen ilmestyvät valokuviot. Joka vuosi pientäkin antipatiaa pyhiä kohtaan tuntevat ihmettelevät, kuinka aikaisin joululaulut soivat kaupoissa ja miten paljon koristeita viritellään oviaukkoihin ja ikkunoihin. En ole koskaan ymmärt

Olen miettinyt joskus tekeväni listan asioista, jotka pitää kokea ennen kuin täyttää 40v. Tällä viikolla olen miettinyt, olisikohan listalla ollut oikeuden istunto. Se on nyt kuitenkin koettu - halusin tai en. Olen kuvitellut mielessäni oikeustalot vähintäänkin eduskuntatalon kaltaisiksi jylhiksi ja ylpeiksi rakennuksiksi, joissa näkee paljon harmaita hiuksia ja viisaanoloisia henkilöitä silmälaseineen. Sisällä tuoksuu vanhoilta nahkasalkuilta, kahvilta ja kalliilta hajusteilta. Korot kopisevat koviin lattioihin niin miesten kuin naisten kengistä ja läppäreihin näpytellään 2010-luvun tyyliin kaikissa vapaissa tiloissa. Olin pettynyt. Sisällä ei tuoksunut miltään, korkeintaan monitoimikoneeseen laitettavalta lattianpesuaineelta. Se sellainen kone, jossa on pesulaikka edessä ja jota ohjataan kahvaa ylösalas nostamalla. Käytävillä kulkevat työntekijät käyttivät farkkuja ja neuleita, nahkasalkut olivat vaihtuneet suurelta osin nailonpintaisiin läppärilaukkuihin. Sisällä olleet vanhat p

Yksi motoistani on aina ollut, että historiani on tehnyt minusta sellaisen, mikä olen tänään. En kadu tekemiäni tekoja, vaan tekemättömiä asioita, joita olen harmitellut jälkikäteen. Osaanko olla tuomitsematta muita heidän tekemistään päätöksistä ennen minua? Annanko muille luvan olla historiansa muokkaamia? Olen viime vuosina tuhlannut energiaa muiden ihmisten syyttelyyn. Minulle ei ole annettu mahdollisuutta olla onnellinen. Olen ollut pakotettu tekemään ratkaisuja siksi, että toiset ovat loukanneet minua. En ole voinut toteuttaa unelmiani siksi, että muut ovat seisseet tielläni. Kipeinä hetkinä nämä ajatukset ovat pitäneet minut pinnalla. Nyt tuntuu hyvältä ajatella, että olen ollut usein myös väärässä. Olen oppinut olemaan riittävän sinisilmäinen ja sopivasti kyseenalaistava. En usko kaivelematta kaikkea, joka eteeni kannetaan. Haluan tonkia syvemmältä ja tehdä omat johtopäätökseni siitä, miksi tästä ihmisestä on tullut juuri tällainen. Onko hän oikeasti sellainen, kun kertoo o

Istun viinilasi kädessä nojatuolissa ja katselen Helsingin tummaa iltaa mereltä. Valot kimaltavat sateen tummentamilla peltikatoilla ja Esplanadin valot loistavat kauas Suomenlinnan taakse. Kaupunki näyttää kauniilta ja kutsuvalta, lämpimältä ja intiimiltä. Presidentinlinnan huomaa rannalta jo kaukaa valoineen. Pystyn näkemään silmissäni tumman ja komean takorautaisen aidan linnan edustalla. Ajatukseni harhailevat linnan sisällä elävään perheeseen. Ei ehkä Presidentinlinnan, mutta jonkin muun kauniin linnan. Iloisia ja juoksevia lapsia kauniissa vaatteissa, hymyileviä vanhempia käsi kädessä linnan puistossa kävelyllä. Ajatukseni harhailevat myös omaan vuokra-asuntoomme kerrostalossa. Seiniin, joiden väriä en ole saanut itse valita ja lattioihin, joiden materiaalin on päättänyt joku muu. Kylpyhuoneen kaappiin, joka on makuuni turhan moderni ja kolkko sekä keittiöön, joka on käytännössä yksi seinä. Tajuan, etten tarvitse linnaa ollakseni onnellinen juuri tässä hetkessä. Kassi täynnä