Viestien varjoissa...
Olen aina ollut huono lukemaan mieleni viestejä. Ne harvoin tavoittavat sisälläni olevaa toimintokeskusta siinä muodossa, että sisäinen blondini osaisi koodata morsetukset toiminnaksi. Viimeiset kymmenen vuotta ovat edes jossain määrin pakottaneet minut kuuntelemaan kroppani fyysisiä äännähdyksiä. Kun reisilihaksia jomottaa, osaan jo hiljentää tahtia. Tiedän, että ongelma ei ole liiallisessa tai liian vähäisessä lenkkareiden kulutuksessa. Sen sijaan yläpääni on kuluneiden päivien aikana todennäköisesti askarrellut sellaisten tehtävien parissa, jotka ovat imeneet viimeisetkin mehut maitohappoineen kaikista suurista lihaksista. Voimat ovat loppu, eikä se johdu huonosta lihashuollosta. Kun lapsuudenkodissani joulukuusi kannettiin aatonaattona olohuoneen nurkkaan, aloin pärskiä ensimmäisiä kertoja. Tapanina jonottelimme jo todennäköisesti tutun korvalääkärin vastaanotolle. Tummahipiäinen tohtori oli Aurajokirannassa 80-luvulla lapsiperheille yhteinen puheenaihe. Hänen juttunsa merien tak