10.7.2017

Mitä meistä jää...

Universumilla on tapana muistuttaa elämän reunaehdoista tietyin väliajoin. Joko menee liian lujaa tai sitten olen hautautunut oman huonouteni syvimpiin syövereihin liian pitkäksi aikaa. Niin mattinykäsmäiseltä kuin se kuulostaakin, elämä on valintoja. Toiset valitsevat jakaa elämänsä muiden kanssa vähän liiankin tarkkaan - ja iltapäivälehdet sen kun kasvattavat tuotto-odotuksiaan. Toiset päättävät kertoa itsestään paljon sanomatta juuri mitään. On myös heitä, joiden lähdön jälkeen jäät pohtimaan, mitä oikeasti tiesin siitä ihmisestä - ja miksi?

Kun en ole enää päättämässä asioista, onko sillä merkitystä minkä värisiä kukkia päälläni kasvaa? Kelle sillä oikeastaan lopulta on merkitystä? Osaavatko minun kanssani samaa verta olevat ihmiset todella parhaiten kertoa papille, millainen ihminen minä oikeasti olin? Olivatko he läsnä silloin, kun ensimmäisen paniikkikohtauksen saadessani heitin puhelimeni seinään ja värjöttelin tuntikausia kylpyhuoneen lattialla? Osaako samaa sukua ja verta oleva henkilö kertoa, mitkä kappaleet herkistivät minut kyyneliin, millainen ihminen sai minut kääntymään kannoillani ja kuinka pitkälle olin valmis venymään rakkauden takia?

Uskon, että kaikilla ihmisillä elämässämme on merkitys. On niitä ihmisiä, joita kunnioitan taivaaseen ja takaisin, vaikka en tiedä heidän arjestaan mitään. Rakastan henkilöä, joka opettaa minulle joka tapaamiskerrallamme jotain uutta minusta itsestäni. Haluan pysyä ritarini arjessa mukana, vaikka en pysty olemaan siinä läsnä joka päivä. Muistelen hymyssäsuin parikymppistä neitiä, joka hoippui aamuyöllä pienessä hiprakassa rautatieaseman bussipysäkille odottamaan pappan kyytiä kotiin. Tärkeitä olivat myös ne hetket, kun hieman hieltä haiseva eno tuli sunnuntaipäivälliselle mukanaan rapisevassa R-Kioskin paperipussissa oleva jäätelöpaketti. Miten hyvältä ja erilaiselta se maistuikaan, kun vanhemmat ostivat herkut lähimmän K-kaupan pakastealtaasta.

Elämää ei voi pistää paussille. Kaksivuotias elämässäni muistuttaa päivittäin minua siitä, että eilinen ei enää ole olemassa ja huomista ei kannata jäädä odottelemaan. Muuten ovat jukurtit sylissä ja nappulat lattialla. Elämä on parasta nyt.