Kuka meistä oikeasti on oikeassa?
Viime aikoina oon liiankin useasti löytäny itseni pohtimassa asioiden oikeellisuutta ja sitä, mitä oikeassa oleminen kenellekin tarkottaa. Onko se tosiaan itse tarkoitus ja saako siitä mielihyvää? Kaikilla asioilla tuppaa olemaan aina vähintään kaksi puolta. Harvoin edes päästään niin vähällä. Peter Panin Mikämikä-maassa asiat on niin ihanan selkeitä ja yksoikosia, ettei kenelläkään ole vaikeuksia olla asioista samaa mieltä. Tai voiskohan se sittenkin niin, että että samaa mieltä oleminen onkin vaikeampaa kun oikeassa oleminen? Silloin voi joutua luopumaan jostain omastaan - ja mikä nyt oliskaan tärkeämpää kun pystyä toteamaan kaverille rankan kiistelyn jälkeen, että oli oikeassa siinä, että Sara Sieppi on missi vuonna öö eikä äks. Tokihan siitä ihan kannattaa jo matsit ottaakin. Haluanko olla oikeassa vai onnellinen? Eilen tuli mietittyä paljon myös sitä, millainen on hyvä vanhempi. Itsellä ei kokemusta ole kun lapsena olemisesta, niin tätä aihetta pystyy pyörittelemään muustakin nä