Kuka Minä Olen?
Joskus tulee eteen niitä päiviä, kun kokee olevansa totaalisen hukassa itsensä kanssa. Vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää. Niinä päivinä on helpompaa olla itsekseen kuin puolen suvun ympäröimänä juhlaillallisella - harvoin tosin olen niin onnekas. Tänään oli onnenpäiväni. En joutunut kaivamaan viimeisiä keskittymisen rippeitäni kuunnellessa isotädin selvitystä juhannustanssireissulta vuodelta '42 tai osallistumaan muisteloon 80 - luvulta, jolloin kaikki oli niin paljon paremmin, kun nuoret eivät kiroilleet ja talvella oli lunta. Niinä päivinä huomaan usein tonkivani sisältäni kysymysmuotoon aseteltuja ajatuksia. Miksi en osaa tulkita itseäni? Mikä on minulle tärkeää? Saanko nähdä itseni näin? Mitä minä oikeasti pelkään? Olen elänyt aina vahvasti miesten maailmassa. En ole osannut edes kyseenalaistaa kuulunko sinne. Muistan istuneeni betonilattialla radion vieressä kuunnellen iskän mutinaa - vispipuuronpunaisen Mirafiorin konepelti oli pahaenteisesti pystyssä. Juoksin pappan peräs