Kultaisen kivikkoinen keskitie
Melkein 90 neliötä on epätavallisen hiljainen. Koira huokaa korissaan ja kääntyy selälleen, kun kävelen olohuoneen poikki kylppäriin. Toinen karvakas seuraa perässä ja kiertyy kerälle limenvihreälle matolle seuraamaan pyykin lajitteluani. Tunnen molempien nelijalkaisten lepäävän, vaikka silmät ovat auki ja katse seuraa hipsutteluani villasukissa pitkin asuntoa, kun kuljetan puhtaita pyykkejä oikeisiin kaappeihin. Olemme olleet reilun vuorokauden kolmisin. Radio on soinut hiljaa television pauhaamisen sijaan ja jokainen on pysytellyt fyysisesti omalla reviirillään. Yhteys on syntynyt katseista, paikkojen vaihdoista ja yhteisistä lenkeistä. Ketähän minä yritän huijata? Totta joka sana, mutta tunnelma omassa päässäni on kyllä kaikkea muuta kuin seesteinen ja rauhoittunut. Kyllä, olemme olleet tassutusten kanssa kolmisin hiukan toista vuorokautta. Totuus on, että olen nukkunut alle kuuden tunnin yöunet ja tehnyt ylipitkää päivää tietokoneella koulutehtäviä näpytellen, kun kerrankin saan