Siitä on aikaa...
Huomasin, etten ole kirjoitellut tekstejä julkaistavaksi asti melkein kahteen ja puoleen vuoteen. Siihen on syynsä - niistä ehkä myöhemmin. Minut on hiljennetty ennenkin. Nyt halusin suojella myös muita kuin itseäni. En halua opettaa tyttärelleni, että hänen sydämensä yli saa kävellä kuka tahansa likaisilla kengillään - itseäni viisaampia lainatakseni. Elämä on muutosten jatkumo. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, niin lattealta kuin se kirjoitettuna näyttääkin. Muutokset avaavat ovia ja vähintään uusia näköaloja. Olen viime aikoina peilannut asioita ja mennyttä elämää taaksepäin. Kutsutaan sitä vaikka neljänkympin kriisiksi. Tosin viimeksi tänään eräs ihana asiakas huusi pois lähtiessään, että heippa kaksvitonen! Onneksi olen jo nähnyt enemmän. On rusenneltu, puristeltu, huiskittu ja mäiskitty. Toki on paljon myös hellitty, halailtu, suukoteltu ja kehuttu. Itsetunto on vuosien varrella kutistettu välillä pieneksi rusinaksi ja taas puhallettu täyteen elämää - sen koko kauneudess