Matti Vanhanen ja uuniperunareseptiikkaa
Olen tyhjentänyt päätäni ja sydäntäni kirjoittamalla koko ikäni. Olen uskonut kirjoittavani täydestä sydämestäni - hyvässä ja pahassa. Teininä raapustelin runonpätkiä LP - levyjen sisäkansiin. Muistattehan ne valkoiset paperit pahvikansien sisällä? Niiden suuaukko piti muistaa laittaa eri suuntaan kuin pahvikansien, jotta levyt pysyivät sisällä, eivätkä luiskahdelleet kantaessa pitkin lattioita. Kesäisen karavaanarielämän aikana kuskailin mukana pieniä paperilehtiöitä, joihin kirjoittelin sydänverellä rakkausriimejä. Lukiossa kokosin ruutuvihkoon parhaat loruni ja annoin sen kädet täristen äikän maikalle arvosteltavaksi. Sain kannustusta jatkaa harrastustani ja edelleen - alle nelikymppisenä teininä - haaveilen oman kirjan kirjoittamisesta. Olen viime aikoina kipuillut oman kirjoittamiseni kanssa syystä, jota en odottanut kohtaavani. Taidan olla sittenkin liian herkkä ja huonovatsainen kirjoittelemaan juttujani julkisesti, vaikkakin suhteellisen kasvottomasti. Ellei joku sitten tunni