It's beginning to look a lot like Xmas...
Ensimmäinen adventti antaa meille jouluihmisille virallisesti luvan nauttia tonttuilusta. Enää ei tarvitse salaa illan kähmeessä lukea kymmenen vuotta vanhoja joululehtiä tai kiikuttaa mustassa pussissa kymmeniä tyhjiä glögitiivistepulloja lasinkeräykseen. Voin selittelemättä levitellä loputkin joulukoristeet pitkin taloa, fiilistellä Siltsun Joulupotpuria, kysellä tuttujen joulusuunnitelmia ilman oudoksuvia katseita ja raapustella lehtien nurkkiin aaton ruokalistaa. Uskoni valkopartaiseen ja leveähymyiseen hyväntahdonlähettilääseen on ensimmäisen kerran horjunut joskus 80-luvun puolenvälin jälkeen. Olin tunnistavinani papparaisen kellon ja vyötärökin oli epäilyttävästi kaventunut edellisvuoden mitoista. Uudet sukset ja sateenkaarenväreissä loistava My Little Pony veivät kuitenkin suurimmat epäilykset mukanaan - ehkä ukko tosiaan oli lasketellut hienoilla, punasilla Järvisilläni koko matkan Napapiirin toiselta puolelta Aurajoen toiselle puolelle. Ainakin oli parempi olla ääneen