Kultaisen kivikkoinen keskitie

Melkein 90 neliötä on epätavallisen hiljainen. Koira huokaa korissaan ja kääntyy selälleen, kun kävelen olohuoneen poikki kylppäriin. Toinen karvakas seuraa perässä ja kiertyy kerälle limenvihreälle matolle seuraamaan pyykin lajitteluani. Tunnen molempien nelijalkaisten lepäävän, vaikka silmät ovat auki ja katse seuraa hipsutteluani villasukissa pitkin asuntoa, kun kuljetan puhtaita pyykkejä oikeisiin kaappeihin. Olemme olleet reilun vuorokauden kolmisin. Radio on soinut hiljaa television pauhaamisen sijaan ja jokainen on pysytellyt fyysisesti omalla reviirillään. Yhteys on syntynyt katseista, paikkojen vaihdoista ja yhteisistä lenkeistä.

Ketähän minä yritän huijata? Totta joka sana, mutta tunnelma omassa päässäni on kyllä kaikkea muuta kuin seesteinen ja rauhoittunut. Kyllä, olemme olleet tassutusten kanssa kolmisin hiukan toista vuorokautta. Totuus on, että olen nukkunut alle kuuden tunnin yöunet ja tehnyt ylipitkää päivää tietokoneella koulutehtäviä näpytellen, kun kerrankin saan keskittyä töihin rauhassa. Olen potenut huonoa omatuntoa, kun pyykkien lisäksi en ole ehtinyt pestä kuin koneellisen astioita. Imuri odottelee edelleenkin nurkassaan, loput omenat parvekkeella, lamppu makuuhuoneen lattialla katon rajaan pääsyään ja sänky on makuuhuoneessa petaamatta. Näistä kaikista poden huonoa omatuntoa ja olen päättänyt urakoida edes osan valmiiksi ennen illan nettiluentoa ja uuden koulutehtävän aloittamista. Ehkä tänään maltan mennä nukkumaan ennen aamukahta, kun pääsen kainaloon?

Tiedän nauttivani, kun talossa on taas elämää. Eskarilainen työntää pienet rasvaiset sormensa kiinni läppärini näyttöön ja kysyy, mitä tuossa lukee. Sanotaanko siinä, että sun pitää tehdä töitä nyt? Tiedän kuitenkin harmittelevani, kun en malttanut ottaa omasta ajastani edes tunnin pätkää vain itselleni. Pidin itseäni tärkeämpänä koulutehtäviä, kotitöitä, koiria ja ystäviä. Ainiin - ehdinhän mä nukkuakin vähän. Kultainen keskitieni ei taida olla vielä ihan kultainen. Tai ainakin se on pahasti kallellaan ja mutkainen, vähän kuin Turku-Helsinki moottoritien alkupää.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naanan elämää 2.0

Mitä tapahtuu ihmisen elämässä vajaassa kuudessa vuodessa? Omasta elämästäni se näyttää kattavan karkeasti 13 prosenttia, jos napanuoran katkaisusta laitetaan kello käyntiin. Kun numeroita katselen niin mietin, että onpa melko lyhyt aika. Kun taas mietin elämää taaksepäin, tuntuu että tuohon kuuteen vuoteen mahtuu enemmän elämää kuin monella ihmisellä 60 vuoteen. Kaikki meistä ovat eläneet sitä Koolla alkavaa aikaa viimeiset kolme vuotta. Luulen, että moni muukin on miettinyt, millaista oli elämä ennen Suurta Koota. Itse en ainakaan muista. Kai tämä uusi normaali on jotenkin erilaista. Työelämä muuttui vähemmän liikkuvaksi. Enää ei mobiilitekniikan luvatussa maassa kuskata ihmisiä paikasta toiseen kokouskahvien ja -pullien toivossa. Suurin osa työelämässä olevista on päässyt tutustumaan näinä vuosina Teamsiin, Meetiin ja muihin "Haloo, haloo, kuuluuko tämä?" - sovelluksiin. Kun elämään mahtuu kolmessa vuodessa korona-aika, avioero ja konkurssi, on joutunut kerran jos toisenki
Tekstiin

Tästäkö se joulu sitten alkaa?

Haluan jouluni aitona, intiiminä, tunnelmallisena ja rehellisenä. Toki rakastan joululauluja ja ahne alteregoni haluaa ostaa vuosittain uuden seedeen joululevykokoelmaa koristamaan. Silloin tällöin haluan kasvattaa pöytäliina- ja verhokokoelmaani uusilla kuoseilla ja hellin ajatusta, että koristeeni ovat vuosien varrella minulle kerääntyneet. Tämähän tarkoittaa siis vuosittaista koristeshoppailua. Tekopyhää ja kaupallista vai omien perinteiden luomista? En tiedä Suomesta yhtään kaupunkia, jossa ei juhlistettaisi joulunavausta. Pieniä jännittäviä tonttutyttöjä ja -poikia punaisissa hiippalakeissaan, syksyn aikana opeteltuja jumppaohjelmia ja tanssiesityksiä, joulupukki liikkuvalla vehkeellä, kauppakeskusten kiiltelevät koristeet ja vähintäänkin pääkadun varteen ilmestyvät valokuviot. Joka vuosi pientäkin antipatiaa pyhiä kohtaan tuntevat ihmettelevät, kuinka aikaisin joululaulut soivat kaupoissa ja miten paljon koristeita viritellään oviaukkoihin ja ikkunoihin. En ole koskaan ymmärt
Tekstiin

Parempia huomisia

Olen ennenkin kirjoittanut ystävyyden voimasta. Niistä ihmisistä, jotka nostavat minua siitä viimeisestä hiustupsusta ylöspäin, kun pinnalla näkyy enää pelkkiä ilmakuplia. Niistä ihmisistä, jotka vetävät kohti maanpintaa tarvittaessa, osaavat sanoa juuri ne oikeat sanat oikeassa kohdassa, kysyä ne oikeat kysymykset vaatimatta vastauksia ja halaavat pyytämättä lupaa. Joskus kuvittelin, että ystävyys pitää ansaita ja ihmettelin, mitä olin tehnyt saadakseni ympärilleni näin hienoja tyyppejä. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että minulla on vain käynyt hiton hyvä tuuri. Meillä juhlittiin lauantaina uutta kotia, syntymäpäiviä, pikkujouluja, itsenäisyyttä ja vähän kaikkea näiden teemojen ulkopuolelta. Olen joskus ajatellut olevani niin vahvasti käsityöihminen, että kaikki kutsutkin on tehtävä käsin. Nyt olen onnellinen siitä, että joulukortit on koristeltu omin pikku kätösin, eikä niitä vahingossakaan sekota kaupasta ostettuihin versioihin. Juhlakutsut lähtevät rahvaanomaisesti bitt
Tekstiin