Tarinoita ystävyydestä - sen leveydestä ja pituudesta

Olen ollut onnellinen elämässäni monistakin asioista. Olen säästynyt sairasteluilta ja saanut asua turvallisissa paikoissa, joista on löytynyt aina pehmeä patja ja lämmin peitto. Olen tehnyt asioita, jotka olen kokenut merkityksellisiksi ja saanut opiskella aiheita, jotka ovat oikeasti kiinnostaneet. Toki olen jaksanut myös nipottaa liian pienestä palkasta, mielestäni epäoikeudenmukaisesta tenttiarvosanasta, kalliista kahvin hinnasta, huonosta palvelusta terveyskeskuksessa ja itkevistä lapsista ruuhkajunassa juuri silloin, kun itse olisin halunnut nukkua.

Kiitollisin olen kuitenkin kaikille niille henkilöille - jotka tietävät itsekin - että he ovat jättäneet sydämeeni ison merkin. Vuosien myötä olen ymmärtänyt, kuinka nöyrä minun pitää olla kaikkien näiden ihmisten edessä. En joutunut miettimään, kuka vasemmalle puolelleni asettuisi sillä hetkellä, kun sanon alttarilla tahdon. Kun aamuyöstä räpiköin pimeässä auki piippailevaa Lumiaani tiedän, että soittaja todella tarvitsee minua, eikä minun tarvitse käyttää aikaani sen pohtimiseen, nousenko vai en. Jääkaappini on täytetty, kun en ole itse siihen kyennyt ja minulle on vastattu, kun olen soittanut uutisiani sydän onnesta pakahtumaisillaan.

Kaikkien ystävieni kanssa minulla ei ole pitkää yhteistä historiaa. Olemme juurruttaneet itsemme samaan maaperään lyhyessä ajassa ja todenneet, että saamme toisiltamme voimaa ja ravinteita kasvaa. Yhteinen pääomamme on kasvanut ensin leveyssuunnassa kuin teini-ikäisen pojan jalka ja olemme luottaneet siihen, että päivä toisensa jälkeen kerrytämme yhteiseen koriimme myös pituudessa mitattavia yksiköitä.

Olen heikko enkä tule toimeen yksin. Tarvitsen rinnalleni ihmisiä, jotka täydentävät minua. En muista ulkoa sopivaa muurikkalettureseptiä, mutta tiedän, kuka muistaa. En osaa valita hautajaisiin sopivaa asua, mutta voin lähettää tekstarilla kuvan ystävälle ja tiedän, että saan hänen mielistelemättömän mielipiteensä. Tiedän myös kenen puoleen kääntyä, jos olen huolissani koiran puklauttelusta, mietin lasten ulkoiluhousujen hinta-laatu-suhdetta, yritän löytää talvenkestäviä perennoja pihaani tai mistä löytyvät Lapin lapsiystävällisimmät rinteet. Poden rimakauhua kirjoittaessani blogiani, mutta tiedän saavani suoraa palautetta niiltä, joiden mielipiteillä on oikeasti merkitystä. Tukiverkostooni luottaen olen uskaltanut elää - Carpe Diem!