Omia harmeja vai muiden harmeja?

Löysin mielenkiintosen tokaisun Naamakirjasta. En oo niitä ihmisiä, jotka kertoo olevansa Facessa ja antaa sen perään tiun verran selvityksiä, miksi siellä on pakko olla, vaikka ei oikeastaan haluiskaan, eikä sitä osaa oikeasti edes käyttää. Mun mielestä se on yhtä hyvä orja kun ystävämme tuli - tai viini, televisio, puhelin tai mikä tahansa värkki tai aine, johon voi jäädä koukkuun, mutta itse työnjohtajana toimiessa futaa aivan hyvin. Mutta siis siihen tokaisuun: Jos haluat, että maailma pyörii ympärilläsi, tee kuperkeikka. Jostain syystä tästä tuli mieleen asia, johon on tullut viime päivinä törmättyä. Onko mun ongelmat myös muiden ongelmia, vaikka en ite sitä edes tiedosta? Tai pitäiskö mulla olla ongelmia, joita muut olettaa mulla olevan, vaikka en itse ole niitä huomannukaan?

Parisuhde. On siis pari, joilla on suhde. Pari yleensä sisältää siis kaksi ihmistä. Ei kolmea, eikä yhtä vaan kaksi. Niinkun pari. Ja se suhde, joka tällä parilla on, on siis tämän parin luoma. Ei kolmen eikä yhden ihmisen, vaan siis kahden ihmisen välinen suhde. Vielä ei oo edes humanoidille menty liian vaikeeseen matikkaan ja uskon, että insinöörikin pysyy vielä perässä tässä keittiöpsykologisessa ajatusketjussa. Miksi sitten kovin usein tämän parin ulkopuolella on ihmisiä, jotka kuvittelevat kuuluvansa tähän pariin? Siks, että ne ei osaa laskea kolmeen? Kun seuraa yhdeksänvuotiaan matikantehtäviä ala-asteelta niin huomaa jo, että numeroissa on päästy yli kahteen. Jopa eskarilainen osaa kirjailla pahville numeron kolme. Jostain syystä vanhemmalla iällä, kun kuvitellaan jo olevan riittävän kypsiä siihen suhteeseen unohtuu, että pariin tosiaan kuuluu kaksi ihmistä. Ei yhtä, eikä kolmea vaan kaksi.

Suhde tämän parin välillä taas onkin melko paljon monimutkaisempi juttu. On ex-vaimoja ja edellisiä avopuolisoita, menneitä poikaystäviä ja parin illan deittituttavuuksia. Nämä suhteetkin ovat olleet ainakin jossain määrin parisuhteita - tai ainakin näiden parien välisiä suhteita. Mikäli ei ole itse kuulunut tähän pariin, ei kai voi tietää juuri suhteen laadustakaan. Henkilökohtaisesti en kauheasti jaksa kantaa huolta muiden suhteista, kun omissakin tuntuu olevan riittävästi hanskattavaa. Ihmeteltävää riittääkin, jos ihmisillä on aikaa pohtia parisuhteita, joissa ei ole itse ollut osallisena. Olen aina pitänyt organisointitaitojani melko hyvinä. Osaan aikatauluttaa lasten harkat, omat hopeakurssit, isännän parturin ja koirien pissalenkit samaan iltaan - ja harvemmin käy niin, että koira istuu parturin jakkaralla puleerattavana tai isäntä yrittää väkertää viikinkiketjua Työväenopistolla. Vaikka kummatkin miehet saattaisivat hyötyä näistä. Eikö aikani siis riitä myös muiden suhteiden pohtimiseen, jos siihen muillakin on aikaa?