Sosiaalisia verkostoja
Eletyt vuodet ja liian suuri suu ovat kerryttäneet ympärilleni jos jonkinlaisia verkostoja. On opiskelu- ja koulukavereita useammastakin oppilaitoksesta, eritasoisista tutkinnoista ja eri kaupungeista, löytyy työkavereita muutamastakin eri putiikista, exien kavereita, työväenopistoilla tavattuja, kaduilla tavattuja, exien exien kavereita, työkavereiden vaimoja ja kavereita. Ystäviä, kavereita, tuttuja, puolituttuja, jo nimen unohtaneita.
Arki imaisee mukaansa kuin vesiämpäriin pudotettu oasissieni. Pikku hiljaa huomaat olevasi kaikkien niiden pienten juttujen ympäröimä etkä oikein tiedä, missä välissä tämä kaikki tapahtui. Kauanko siihen meni, kun vajosit niin syvälle omaan arkeesi, että muut ihmiset jäivät sen ulkopuolelle?
Olen uppoutunut kuluneen vuoden aikana yhä syvemmälle sosiaalisiin verkostoihin - sanan varsinaisessa merkityksessä. Suomalaisen sosiaalihuollon verkosto on kietonut minut niin syvälle itseensä, etten vieläkään muista niiden pitkien toimistojen ja toimintojen nimiä, vaikka ne on useampaan kertaan oikein fläppipapereille piirrelty. Omaan yksinkertaiseen tapaani olen nimennyt kaikki sossuiksi - sanan positiivisessa merkityksessä - sillä hyvää palvelua olen kokenut kaikilta luukuilta saavani. Luukkujen moninaisuus on kuitenkin saanut toisinaan pohtimaan järjestelmän järkevyyttä ja järkeistettävyyttä.
Tällä viikolla on yksi niistä viikoista. Kun arkiviikon aikana käyt kolmella tahi jopa neljällä eri luukulla, joiden nimi alkaa sanalla perhe tai sosiaali, mutta ei pääty samaan, saa oikein pinnistää muistipapujaan viikon loppupuolelle tultaessa jaksaakseen muistaa alkuviikon nimet oikein. Jokaisellehan nimi on ymmärrettävästi tärkeä. En minäkään turkulaisena halua sekoittua tamperelaiseen vain siksi, että matkalla on ainakin Forssa ja Aura. Nekin siellä oikeassa päässä kiitorataa.
Välillä olen kadehtien kuunnellut näitä ammattilaisia työssään. Jokainen saa keskittyä vain omaan alaansa ja omaan osuuteensa tietystä asiasta ja asiakkuudesta. Itse olen hakeutunut ja ajautunut työpaikkoihin, joissa olen pitkälti hakeutunut ja ajatutunut tekemään kaikkien alojen kaikki työt. Olenpa joskus työhaastattelussa kysynyt hakijalta, miten hän suhtautuu ei-kenenkään-töihin. Tiedättehän niitä hommia, joita kukaan ei haluaisi tehdä, mutta joku ne aina on tehnyt ja ellei niitä ole kukaan tehnyt niin kaikki sen kyllä huomaavat.
Oman kokemukseni mukaan kaikki lähtevät esimerkiksi mielellään mukaan järjestettyihin tapahtumiin, mutta kukaan ei halua itse järjestäjän paikalle. Suuri suuni ja kova ääneni on pettänyt minut useammmin kuin kerran myös tällaisissa tilanteissa ja olen löytänyt itseni järjestämästä olympialaisia, tekemästä videon käsikirjoitusta ja kirjoittelemassa sähköposteja arpajaispalkintoja anoakseni. Kaikista näistä olen kuitenkin saanut myös parhaan mahdollisen palkinnon - onnistumisen tunteen hyvän asian puolesta. En ehkä ole jättänyt vielä suurta jälkeä tähän ihmiskuntaan, mutta perinteeksi muodostuneet firmaskabat, hieno videopätkä ja onnistuneet myyjäiset ovat hyvä alku testamentissani.
Arki imaisee mukaansa kuin vesiämpäriin pudotettu oasissieni. Pikku hiljaa huomaat olevasi kaikkien niiden pienten juttujen ympäröimä etkä oikein tiedä, missä välissä tämä kaikki tapahtui. Kauanko siihen meni, kun vajosit niin syvälle omaan arkeesi, että muut ihmiset jäivät sen ulkopuolelle?
Olen uppoutunut kuluneen vuoden aikana yhä syvemmälle sosiaalisiin verkostoihin - sanan varsinaisessa merkityksessä. Suomalaisen sosiaalihuollon verkosto on kietonut minut niin syvälle itseensä, etten vieläkään muista niiden pitkien toimistojen ja toimintojen nimiä, vaikka ne on useampaan kertaan oikein fläppipapereille piirrelty. Omaan yksinkertaiseen tapaani olen nimennyt kaikki sossuiksi - sanan positiivisessa merkityksessä - sillä hyvää palvelua olen kokenut kaikilta luukuilta saavani. Luukkujen moninaisuus on kuitenkin saanut toisinaan pohtimaan järjestelmän järkevyyttä ja järkeistettävyyttä.
Tällä viikolla on yksi niistä viikoista. Kun arkiviikon aikana käyt kolmella tahi jopa neljällä eri luukulla, joiden nimi alkaa sanalla perhe tai sosiaali, mutta ei pääty samaan, saa oikein pinnistää muistipapujaan viikon loppupuolelle tultaessa jaksaakseen muistaa alkuviikon nimet oikein. Jokaisellehan nimi on ymmärrettävästi tärkeä. En minäkään turkulaisena halua sekoittua tamperelaiseen vain siksi, että matkalla on ainakin Forssa ja Aura. Nekin siellä oikeassa päässä kiitorataa.
Välillä olen kadehtien kuunnellut näitä ammattilaisia työssään. Jokainen saa keskittyä vain omaan alaansa ja omaan osuuteensa tietystä asiasta ja asiakkuudesta. Itse olen hakeutunut ja ajautunut työpaikkoihin, joissa olen pitkälti hakeutunut ja ajatutunut tekemään kaikkien alojen kaikki työt. Olenpa joskus työhaastattelussa kysynyt hakijalta, miten hän suhtautuu ei-kenenkään-töihin. Tiedättehän niitä hommia, joita kukaan ei haluaisi tehdä, mutta joku ne aina on tehnyt ja ellei niitä ole kukaan tehnyt niin kaikki sen kyllä huomaavat.
Oman kokemukseni mukaan kaikki lähtevät esimerkiksi mielellään mukaan järjestettyihin tapahtumiin, mutta kukaan ei halua itse järjestäjän paikalle. Suuri suuni ja kova ääneni on pettänyt minut useammmin kuin kerran myös tällaisissa tilanteissa ja olen löytänyt itseni järjestämästä olympialaisia, tekemästä videon käsikirjoitusta ja kirjoittelemassa sähköposteja arpajaispalkintoja anoakseni. Kaikista näistä olen kuitenkin saanut myös parhaan mahdollisen palkinnon - onnistumisen tunteen hyvän asian puolesta. En ehkä ole jättänyt vielä suurta jälkeä tähän ihmiskuntaan, mutta perinteeksi muodostuneet firmaskabat, hieno videopätkä ja onnistuneet myyjäiset ovat hyvä alku testamentissani.
Kommentit
Lähetä kommentti