Valintoja vai valitsemattomuuksia?
Olen saanut kuluneesta puolestatoista kuukaudesta munuaistulehduksen. Se lienee kiteyttää myös syyn hiljaiseloon. Joulu ja häät peräkkäin ovat liikaa minulle - vaikkakin stressi on pääasiassa positiivista on se stressiä kuitenkin.
Tämä oli ensimmäinen kirjoitus, jonka aloitin lukemalla edellisen raapustuksen. Tuntuu kuin en olisi kirjoittanut sitä itse ollenkaan. Kun edessä on tyhjä sivu, ihmettelen joka kerta miten saan sen täyteen. Nyt kun luin edelliset rivit, mietin kuka ihme sen on kirjoittanut? En pidä itseäni niin fiksuna ihmisenä, miltä nettiselaimessani näytän. Voiko kirjoittamalla näytellä viisaampaa mitä todellisuudessa on ja avaamalla lopulta suunsa pettää kuulijoidensa odotukset?
Kuluneen vuoden testamenttina olen miettinyt paljon omaa aikaa ja sen ottamista. Missä kohdassa teen valinnan ja missä kohdassa valitsen olla valitsematta? Lähdenkö lyhyen illan aikana salille viettämään laatuaikaa yksin vai pelaanko Unoa lasten kanssa? Tuntuu, että olisin paremmin valmistautunut vastaamaan itselleni, jos olisin kasvanut äitiyteen yhdessä lapsen kanssa. Vähän niin kuin olisin hypännyt suoraan näyttötutkintoon ilman valmistavaa koulutusta tai työkokemusta.
Mielestäni elämässä on positiivisia itsestäänselvyyksiä. Asioita joita ei tarvitse kyseenalaistaa ja se on tervettä. Avioliitto on kuulunut mulla aina siihen sarakkeeseen. Kyllä, haluan mennä naimisiin. Kyllä, haluan tehdä sen vain kerran. Kyllä, avioliitto on pyhä. Kyllä, lapset kuuluvat avioliittoon. En ole koskaan halunnut tuomita muita omien tapojeni tai uskomusteni mukaan enkä ole myöskään rajoittanut omia ystävyys- tai parisuhteitani sen mukaan, että olettaisin muiden arvottavan samoja asioita. Nyt - noin kolme viikkoa häiden jälkeen, olen onnellinen niistä tavoitteista ja arvoista, jotka olen itselleni asettanut. Tunnen, että minun on helpompi olla tässä tilanteessa sellaisena kun olen nyt. Ikään kuin joku olisi valmistanut minua siihen koitokseen, missä nyt olen ja mihin olen sitoutunut.
Tänä vuonna lupaan valita itseni useammin kuin muut. Lupaan myös ajatella itseäni enemmän kuin muita. Lupaan, etten unohda itseäni tekemissäni päätöksissä - koskivat ne sitten syömistä tai lomanviettoa. Lupaan, että kysyn itseltäni vähintään kerran päivässä, mitä sinulle kuuluu? Lupaan, että päästän itseni helpommalla kun viime vuonna. Lupaan sanoa ei, jos mieleni tekee niin - ainakin silloin tällöin. Opettelen katsomaan itseäni peilistä hyväksyvästi. Lupaan opetella hyväksymään itseni ja tekoni useammin kuin ennen.
Tämä oli ensimmäinen kirjoitus, jonka aloitin lukemalla edellisen raapustuksen. Tuntuu kuin en olisi kirjoittanut sitä itse ollenkaan. Kun edessä on tyhjä sivu, ihmettelen joka kerta miten saan sen täyteen. Nyt kun luin edelliset rivit, mietin kuka ihme sen on kirjoittanut? En pidä itseäni niin fiksuna ihmisenä, miltä nettiselaimessani näytän. Voiko kirjoittamalla näytellä viisaampaa mitä todellisuudessa on ja avaamalla lopulta suunsa pettää kuulijoidensa odotukset?
Kuluneen vuoden testamenttina olen miettinyt paljon omaa aikaa ja sen ottamista. Missä kohdassa teen valinnan ja missä kohdassa valitsen olla valitsematta? Lähdenkö lyhyen illan aikana salille viettämään laatuaikaa yksin vai pelaanko Unoa lasten kanssa? Tuntuu, että olisin paremmin valmistautunut vastaamaan itselleni, jos olisin kasvanut äitiyteen yhdessä lapsen kanssa. Vähän niin kuin olisin hypännyt suoraan näyttötutkintoon ilman valmistavaa koulutusta tai työkokemusta.
Mielestäni elämässä on positiivisia itsestäänselvyyksiä. Asioita joita ei tarvitse kyseenalaistaa ja se on tervettä. Avioliitto on kuulunut mulla aina siihen sarakkeeseen. Kyllä, haluan mennä naimisiin. Kyllä, haluan tehdä sen vain kerran. Kyllä, avioliitto on pyhä. Kyllä, lapset kuuluvat avioliittoon. En ole koskaan halunnut tuomita muita omien tapojeni tai uskomusteni mukaan enkä ole myöskään rajoittanut omia ystävyys- tai parisuhteitani sen mukaan, että olettaisin muiden arvottavan samoja asioita. Nyt - noin kolme viikkoa häiden jälkeen, olen onnellinen niistä tavoitteista ja arvoista, jotka olen itselleni asettanut. Tunnen, että minun on helpompi olla tässä tilanteessa sellaisena kun olen nyt. Ikään kuin joku olisi valmistanut minua siihen koitokseen, missä nyt olen ja mihin olen sitoutunut.
Tänä vuonna lupaan valita itseni useammin kuin muut. Lupaan myös ajatella itseäni enemmän kuin muita. Lupaan, etten unohda itseäni tekemissäni päätöksissä - koskivat ne sitten syömistä tai lomanviettoa. Lupaan, että kysyn itseltäni vähintään kerran päivässä, mitä sinulle kuuluu? Lupaan, että päästän itseni helpommalla kun viime vuonna. Lupaan sanoa ei, jos mieleni tekee niin - ainakin silloin tällöin. Opettelen katsomaan itseäni peilistä hyväksyvästi. Lupaan opetella hyväksymään itseni ja tekoni useammin kuin ennen.
Kommentit
Lähetä kommentti